Saanko olla heikko?Heikkouden myöntäminen on vahvuutta

28.2.13
     
Vapaapäivä

Tänään oon oppinut paljon asioita. Tai monta asia on avartanut mun mieltä. Luin kirjaa, minkä terapeutti antoi lainaksi. Mielekkäästi irti masennuksesta. Tuntuu että toi auttaa mua paljon ymmärtämään itseäni ja hyväksymään tätä paremmin.
Tänään on ollut hyvä päivä. Olavi sanoi että pelottava kuinka pirteä olen ollut J
Näköjään on totta että myrskyn jälkeen on poutasää. Ulkona on kaunis ilma. Aurinko paistaa. Ainoa asia on tuo koira. Se on haukkunut aamusta asti. Ettei sillä ole mikään hätänä.

Mä murehdin helposti ja ajattelen yleensä pahinta. Ihan kuin se yhtään auttaisi silloin kun se pahin oikeasti tapahtuu.

Siinä kirjassa todettiin asia minkä oon pitkään jo tietänyt. Masennusta sairastetaan pääosin länsimaissa. Vai onko se vaan siksi koska köyhissä maissa ei tehdä vaan tilastoja? Tuleeko masennus koska tää järjestelmä on niin kaukana ihmisyydestä? Onko se ihmisyyden ja välittämisen puolestaan taistelua. Sairastuttaa ihmisiä, että ne valaistuu ja näkee mikä on todella tärkeä todellisuudessa. Mikä on tän tarkoitus?

Sanoin Olaville, että mun pitää alkaa uskotella itselleni, että kaikki on hyvin. Meikkaan ja toimin kuten ennen toimin ja jonain päivänä herään siihen, että kaikki on todellisestikin hyvin.Vähän kuin uskoisi Jumalaan. Mut tässä vaan elämän onnellisuuteen ja siihen että myös mulla on mahdollisuus siihen.
Uskon, että buddhalaisuus on eniten sitä mitä on valmiina joka ois lähellä mun omia uskoja. Haluan tutustua siihen enemmän ja kokeilla elämään sillä sen opeilla. Uskon että voin tästä saada paljon mun ja meidän yhteiseen elämään Olavin kanssa.

Pelkään että Olavi väsyy tähän. Pelkään ettei sillä riitä voimat. Kirjoitin Pasille siitä, tai tästä. Toivottavasti se auttaa.  Se, että Olavilla on oma tuki. Ihminen, jolle puhua joka ei niin paljon liity muhun.

En tiedä mitä teen sen suhteen, että haluanko lääkkeitä. Tänään tuntuu niin hyvältä, ettei ehkä tarvitsikaan. Mut mitä jos huomenna ei onnistukaan yhtä hyvin.
Mä oon se joka määrittelee mun ajatuksia, vaatteita, tavaroita, tekoja yms. Ei ne mua!
Kaikki rakentuu mun ympärille, miten oon niitä rakentanut. Se on tapa miten viestitän muille, millainen mä oon. Mut sen voi muuttaa. Ajatustapaa voi muuttaa. Mielikuvaakin. Se ei ole pysyvää. Identiteetti ei ole pysyvää. Omaa identiteettiä voi muuttaa ja muuttua. Mut jokainen identiteetti mikä on ollut ja mikä tulee olemaan on MINÄ!

Minuus ja identiteetti ei ole sama asia?




Nyt

14.6.18


Fake it till you make it. Mulla on tapana tehdä näin ja koen samalla riittämättömyyttä siitä, että harrastaa huijausta. Että en ole niin taitava kuin mitä annan ymmärtää. Ja koko ajan on tunne, että pitää kehittyä salamannopeasti ja yltää siihen näkymättömään rimaan, mitä on itselle laittanut.
Oon kyseenalaistanut tätä paljon, että onko pakko aina olla paremmin kuin mitä todellisuudessa on. Että riittäisinkö vähän paskempanakin. Tarviiko mun aina olla paras tai edes hyvä siinä mitä teen?

Mulle on opetettu, että pitää käyttäytyä hyvin, olla edustava ja ystävällinen. Mutta mitä sitten, kun sisällä myllyää niin pahasti, ettei kykene olemaan paras mahdollinen itsensä? Saako luvan olla kakka ja jopa hieman inhottava. Hyväksytäänkö mua silti ja rakastetaanko mua silti?
Oon saanut huomata, että kyllä. Kaikki ei välttämättä tykkää siitä, mutta ne jotka musta oikeasti välittävät ovat kyllä siinä, vaikka oisinkin epämukava ja työläs.
Ei tarvitse vetää mitään roolia, eikä aina olla se antava osapuoli. Voi joskus myös olla vaan mitä on milläkin hetkellä ja se saa riittää. Kaikkien ei tarvi tykätä musta. Pärjään kyllä ilman tykkäyksiäkin. Kunhan saan hyväksyntää ja rakkautta mun rakkaimmilta. 
Joskus elämä yllättää ja saakin yllättyä, että jopa ventovierailtakin saa sitä lämpöä ja turvaa. Kerran talvella liukastuin ja kaaduin perseelleni. Yksi ystävällinen rouva tuli luokse ja kysyi, että miten voin ja auttoi minua ylös.Hänen silmistä paistoi huoli ja sympatia. Olin sitä ennen tullut raskaalta lääkärikäynniltä. Teki mieli tulla syliin ja itkeä, että en voi kovin hyvin. Hillitsin itseäni, mutta se lämpö mitä sain siltä rouvalta lämmitti pitkään ajatuksissa. Että joku oikeasti välittää siitä voinko minä ok.

Olin erittäin kriittinen lääkkeiden suhteen alussa. Kunnes piiiitkän ajan terapeutin ja muiden hoitavien tahojen uskottelun jälkeen aloitin masennuslääkityksen. Olin tuolloin ylivarovainen rauhoittavankin kanssa, että saatoin ottaa vaikeaan ahdistukseen 1/4 tablettia, mikä on ihan naurettavan pieni annos. Kai sitä ajatteli, että jos ottaa lääkkeitä, niin tarkoittaa että on sairas ja ei pärjää, eli ois heikko. Ihan hullu ajatus. Mähän olin sairas, en vaan halunnut silloin hyväksyä asian. Ja mie tarvitsin apua. 
Miun terapeutti sanoi hyvin, että lääkkeet ovat kuin kainalosauvat. Ne auttaa pahimman yli ja kuntouttavat. Kun on pohjalla, kaikki apu on tarpeen ja ihan mikä vaan mikä auttaa siitä kuopasta ylös ois hyvä ottaa vastaan. Ego ei vaan halunnut antaa periksi, että ei pystykään yksin omin voimin päästä sieltä ylös.
Minulle toimi hyvin masennuslääkkeet ja terapikäynnit yhdistelmänä, että parannuin masennuksesta. Suuri osa oli myös sairasloma. Että pääsi lepäämään ja lataamaan akkuja. Pääsi palautumaan.

Minuus on minulle vieläkin mysteeri, jota en tule kovinkaan helposti selvittämään. DID( monipersoonahäiriö) on tehnyt osansa siinä, että miulla on miljoonia persoonia ja puolia. Tähän palaan myöhemmin kun tekstit lähestyvät sitä ajankohtaa, jolloin miulle selvisi, että on DID.
Minuus ja identiteetti on hyvä jokaisen välillä miettiä. Kuka olen ja mitä tahdon. Mistä alkaa minä ja mihin se loppuu? Omat rajat ja arvot. Ei ne opitut vaan ne mitä sisältä kumpuaa. Tunnen, että olen kokonaisempi kun tutustun itseeni. Että ei ole tyhjiö vaan mitä pitää täyttää kaikella moskalla. Kyllä vieläkin harrastan tavaroiden ostelua, kaikkea egoilua ja lohtusyömistä. Ei ne siitä mihinkään on mennyt, mutta välillä tulee tiedostettua miksi niin tekee. Ehkä siitä on hyvä jatkaa. Tai aloittaa.

On oikeaa vahvuutta myöntää heikkoutensa. Eräs tärkeä ihminen sanoi tän miulle. Se, että antaa itselleen luvan olla heikko ja tarvitseva on erittäin vaikeaa. Kaikkihan haluavat olla pärjääviä ja vahvoja. Aina elämä ei kuitenkaan mene meidän halujen mukaan, vaan meidän pitää mukautua muutoksiin ja sopeutua tilanteisiin. Ainoa pysyvä asia on muutos. 
Ei se tee meistä yhtään sen huonompia ihmisiä, jos ollaan joskus heikkoja. Miksi pitäisi olla muka kaikessa hyvä ja aina vahva? Kuka meiltä sitä saa vaatia? Yleensä me olaan itsemme pahin vihollinen. Se paine ei välttämättä tuu ulkopuolelta vaan täältä meidän omasta pääkopasta. Me luodaan se idylli-ihminen mitä meidän pitää olla, että me riittäisimme itsellemme. Haistattakoon sille idyllille joskus paskat ja jos vaan elettäis ja annettais itsemme olla. Ihan vaan OLLA.

Kommentit

Suositut tekstit