2.3.13
Silloin
28.2 ilta kääntyi huonoon suuntaan ja loppujen lopuksi tuli sit huono hetki.
Olavi
oli aika väsynyt ja poissaoleva. Jotenkin odotin että kun kerrankin on ”hyvä
päivä” mulla niin ois sit mukava päivä ja kauhean positiivinen. Siinä kai sit
meni vikaan. Kun on odotuksia niin helposti pettyy kun asiat ei meekään
niinkuin halusi.
Perjantaina
eli eilen oltiin Olavin isällä. Oli ihan mukava päästä pois kotoa tai siitä
ympäristöstä missä on ollut pitkään paha olla. Vaikka kyl se paha olo on vaan ihan
oman pään sisällä.
Oon
nyt lukenut kirjaa Mielekkäästi irti masennuksesta. Oon oppinut aika paljon.
Kirjoitan nytkin liian nopeasti. Hiljatellen, voisi olla mun uus voimalause.
Jotenkin sitä pelkää ettei ehdi kirjoittaa kaikkia juttuja alas. Haittaako se?
Kirjoitan tätä itseäni varten joten miksi pelkään tai pitäisi jotenkin
kirjoittaa hyvin ja kaikki? Tyranni PH on aika helvetin vahva akka. Sitä pitäis
kukistaa, oppimalla itse vahvemmaksi. EI karkottamalla sitä vaan hiljentämään
sitä olemalla vahvempi.
Eilinen
auto keskustelu oli hyvä, koska Olavi oikeasti kuunteli mitä mulla oli
sanottavana. Tuntuu hyvältä tai ainakaan ei turhauta kun joku kuuntelee.
Aidosti.
Muistan
vieläkin sen unen kun huusin äidille mikset sä kuuntele mua. Samoin Leenan
kanssa toisessa unessa. Se, että ne ei nää sitä mitä mä nään. Sitä mitä
tapahtuu niiden ympärillä. Ongelmaa voidaan ratkaista jos ihmiset vaan tahtoisi
samaa asiaa ja keskittyisi siihen. Ei tekosyitä eikä liikaa takertuisi omiin
tottumuksiinsa. Jos haluaa lapsille parasta niin pitää kehittyä, tavalla tai
toisella. Pitää kommunikoida. Suhteet ovat vuorovaikutusta, ei vaan että joku
määrää ja loput seuraa. On hyvä olla johtaja perheessä, mutta hyvä johtaja
huomioi lauman jäseniä ja kuuntelee. Hyvä johtaja toimii niin, että lauman jäsenet
osaavat yhtä hyvin toimia toistensa kanssa myös ilman johtajaa tai johtajan
määräyksiä.
Mä
rakastan mun miestä. Meillä on vielä paljon opittavaa elämästä. Ja toisistamme.
Ehkä ensin pitäisi vaan tuntea itsensä.
Tarviin
musiikkia, ääniä. Lämpöä.
Ehkä
se mikä meille on opetettu ei ole ainoa totuus. Jokaisen pitää löytää sitä omaa
totuutta ja rakentaa siten oman elämän. Ehkä itsenäistyminen yms. on myös
jokaisen määriteltävänä. Eikä välitä siitä mikä on muiden mielipide.
Mua
itkettää. Jostain syystä. Oon nyt parina päivänä aika hyvin keskittynyt siihen
tietoiseen läsnäoloon. Ja se on auttanut ettei ole tullut niitä kohtauksia.
Nyt
tulee pimeää. Tuleeko mulle siksi lohduton olo? Eikä Olavi ole tässä. Eikä
kukaan muukaan. Tai sit pitää ajatella että Höttö ja Hapsu on mun kanssa
täällä. Mulla ei ole mitään hätää.
Joka
kerta kun kuulen että alhaalla ovi käy niin jokin mussa odottaa että se on
Olavi.
Mun
pitäisi antaa tän olon olla jos se on. Hyväksyn ja ehkä sillä ei tuu pahempaa
oloa. Keskity. Meen laittaa kynttilöitä.
Höttö
hyppäsi tai tippui parvekkeelta toissapäivänä. Hapsu oli tullut ”kertomaan”
siitä mulle, mut en ymmärtänyt. Laitoin juuri ruokaa niille, joten ei se siitä
voinut pyytää niinpä annoin hellyyttä. Kun olin keittiössä niin Hapsu piti
hassuja ääniä ja kun lähestyin parveketta niin sen silmät suurenivat. Hapsu on
ihanan fiksu kaveri. Mä en vaan ollut yhtä fiksu J Höttö
maukui ja oli vähän hätääntynyt mut oli jäänyt kuitenkin paikoilleen. Kun hain
sen takas niin ihan ite käveli ja oli kauhea kiire päästä kotiin alakerran
ulko-ovesta. Hapsu selvästi oli innoissaan kun veli tuli takas. Seurasi Höttöä
koko ajan ja nuoli sitä. Meillä on kyllä maailman ihanimmat pojat <3
Nyt
18.6.18
Meitä
on niin monenlaisia persoonia ja meillä kaikilla on omat tavansa. Se, että
tutustuu itseensä auttaa siinä, miten voi löytää oman tavansa elää ja olla
tyytyväinen. Ja se, että nyt toimii näin, ei tarkoita että ikuisesti pitää elää
niin. Lähihoitajakoulutuksessa oli luokkakaveri, joka oli lähellä eläkeikää,
joka halusi vaihtaa alaa. Hän muistuttaa minua aina siitä, kuinka elämä
kuljettaa ja voi oppia aina uutta pelkäämättä. Yleensä se on minä itse, joka on
minun mahdollisuuksien tiellä. Se, että edes yrittäisi, on jo suuri askel.
Aloittaminen on useimmiten se suurin kynnys. Ja jos epäonnistuu, niin siitä voi
oppia vaikka mitä ja yrittää uudestaan. Mieluummin olen ihminen täynnä arpia
kuin tyhjä taulu läpi elämän.
Itselläni
on selvästi paljon periaatteita ja totuuksia, mitä noudatan vailla ymmärrystä
ovatko ne minun oikeasti. Ja tämä tyranni-Ph määräilee ja latelee sääntöjä
miten mun pitäisi elää, että kelpaisin maailmalle. Uskon ja stressaan puhki,
kunnes uupuneena saatan kyseenalaistaa että miksi? Miksi mun PITÄÄ. Kun ei
pidä.
Oon
joutunut paljon nöyrtymään siihen, että minä en tiedä kaikkea. En edes vaikka
luulen niin. Saatan neuvoa muita miten niitten tulisi elää, jotta ois hyvä
tilanne minun silmissä. Saatan olla joissakin asioissa osittain oikeassa, mutta
minulla EI ole oikeutta määrätä miten muiden tulisi elää. Voin vaikuttaa
asioihin vain minun omalla toiminnalla ja omalla läsnäololla. Se on kaikki,
mihin pystyn, eikä minun täydy pystyä parempaan. Riittämättömyys nousee
pintaan, kun on läheisistä kyse, mutta nouskoon. Kyllä minä kestän sen. Ehkä
ajan kanssa oppii, kuinka ei pidä riittää kaikkeen. Että minulla on rajani ja
minä saan pitää niistä kiinni. Ei kuitenkaan kynsin hampain. Elämä vie ja siinä
ois hyvä kulkea aaltojen mukaan.
Oon
enemmänkin kuin kiitollinen Olaville siitä, että se on tuonut mun elämään niinkin
hieno asia kuin eläinrakkautta. Olin ennen sellainen, että joko pelkäsin tai
mua ei vaan niin kiinnostanut eläimet. Nyt jos joku kysyis, niin mun lemmikit
ovat mulle niin tärkeitä, että en niistä hevillä luovu. Tahtoisin vaan
jatkuvasti lisää ja erilaisia, että saisin tutustua niihin. Elää niiden kanssa.
Meillä on nyt kaksi kissaa ja kolme kania. Piti tulla vuohi, mutta se jää nyt
kun muutetaan erilaiseen ympäristöön. Unelmana ois oma pieneläintarha, jossa
päivät kuluisi kasveja ja eläimiä hoitaen. Niin maadoittava ja hoitava. Onneksi
nyt on jo saanut elää osa sitä haavetta ja meillä on tämä pieni perhe.
Eläimet
osaavat olla olemassa sillä tavalla, mitä meidän ihmisten ois hyvä oppia olla.
Ne on niin välittömiä ja aitoja. Juuri sopivan yksinkertaisia ja läsnäolevia.
Jopa meiän känkkäränkkä Höpsö, on niin sielukas kuin olla ja voi. Sitä kun
tutustuttaa itsensä eläimiin, niin huomaa niiden moninaisuus ja ulottuvuudet.
Uskon, että ne opettaa meitä omalla tavalla, jos me osattais vaan kuunnella.
Koen, että mun on välillä ollut pakko hiljentyä ja hiljentää vauhtia, että oon
voinut kohdata näitä otuksia. Mutta samalla ne on auttanut mua hidastamaan,
että kuulen myös muita ihmisiä ja itseäni. Mä oon luonteeltani hidas ja tarviin
aikaa ja tilaa, että kukin. Mun kasvit ja eläimet ovat osa minua ja minä niitä
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti