tiistai 24. heinäkuuta 2018

Elämän suorittaminen






4.6.13

klo 10.40


Aamu alkoi menkoilla. Ne on ollut vähän myöhässä. Yleensä tullut kuun lopussa. Ehkä toivon jo lasta kun olin tavallaan enemmän innoissani kun ne menkat myöhästyi kuin huolissani. Mutta todellisuudessahan en pystyis hoitamaan pikkuista kun en vielä itestänikään pysty aina.

Minkä takia yön yli jääneessä vedessä on kuplia?

<3: Nukuin yön hyvin

klo 00.00

<3: Oli ihanaa jutella kullan kanssa webcamin kanssa, oli ihanaa vaan olla siinä ja tuijottaa toista

Tekee mieli lähtee ruotsiin hetkeksi. Tein tosin aikataulun mekolle ja näyttää siltä et en ehtisi käydä... tekis mieli tehä töitä urakalla niin sais ylimääräistä aikaa et vois käydä. No katson tän viikon. Sen näkee sit kuin väsy oon niin osaa sanoa. Tää päivä on ollut ok. Välillä ollut tosi ikävä ja tekee mieli vaan itkeä mut yritin olla vaan ja tehä asioita. Maksoin laskut ja kävin nettisivuilla. Laitoin riippumaton ja löhöilin siellä hetken. Tein ruokaa, wokkasin nopeasti kasvikset ja söin sitä kaksi kertaa. Katoin stand up. Se oli ihan hauska puuhaa ja aivotonta. Ehkä tää oikeasti helpottaa kun saa väsymyksen pois.

Piti viedä pojat ulos mut en halunnut lopettaa puhumisen Olavin kanssa.Nyt Höttö sit maukuu surullisena. Huomen uusi yritys. Haluisin viedä sitä niin pitkälle lenkille että se sais purettua kunnolla sen energiat.

<3: Oli kiva kun pojat paini keskenään, en ole pitkään aikaan nähnyt
<3: Laitoin riippumaton kiin, en löytänyt karbiinia niin keksin laittaa munalukon, toimii
<3: Stand up


5.6.13

klo 16.20


Oon koululla. Oon aika väsy, mut yksi juttu vielä sit meen kotiin lepäämään. Mietin miten mua nykyään väsyttää niin helposti. Mietti et eilen oli vapaapäivä. Kävin kyllä syömässä äsken ja istuskelin muuten vaan.








Nyt

24.7.18


Musta tuntuu, että jos ihminen on todellisesti hyvinvoiva niin ei tarvitse pitää positiivisuudesta kiinni tai pelätä pysähtyä ja olla vaan. Silloin ottaa asiat vastaan kuten ne ovat ja uskaltaa käydä ne läpi sellaisenaan, koska on voimia siihen. Ei tarvitse keksiä itselleen tekemistä tai suorittaa asioita, kun voi tehdä miltä tuntuu. Jos on huono hetki, niin hetken murehtii sitä ja kiukutella tai surra se pois, sit jos on hyvä flow niin voi olla luova, innostuttaa ja iloita pienistä sekä suurista asioista. Uskoisin positiivisuuden tai negistelyn olevan selviytymismekanismi useimmalle. Itse olen harrastanut molempia. Ja tulevaisuudessakin todennäköisesti turvaudun molempiin, ellen ole yhtäkkiä viisastunut ja oppinut hyväksymään asiat niinkuin ne ovat tai tulevat olemaan.

Saatan blogissa välillä innostautua provosoimaan ja ilmaisemaan mielipiteitä vahvasti, mutta anteeksi pyytelemään en rupea, koska tää on rehellistä minua. En aina toimi viisasti, enkä erota vieläkään, eikä minun tarvitse jos muut persoonatkin ovat mukana huutelemassa. Olen kokonaisuudessani melkoinen pakkaus ja ehkä tässä asiassa voin alkaa tätä hyväksyntää harjoittelemaan.







Huomaan, että mulla on taipumus innostua suuresti ja alan kaikkiin projekteihin sellaisella vauhdilla, että monesti hirvityttää. Pistän kaikkeni peliin ja vaadin itseltäni mahdottomia, mutta mielestäni mahdollisia. Koska kaikkihan on tahdosta kiinni? En ollenkaan laske sitä muuttujaa, kuin oma vointini. Sillä ei ollut koskaan väliä. Minulla oli tavoitteita ja päämääriä, edessä on vaan työ mitä minun pitää tehdä. En ymmärtänyt sitä lainkaan, että omalla hyvinvoinnilla on väliä ja unelmat saa olla haaveita, joita ei tarvitse eikä täydy aina toteuttaa. Ei tässä mitään, arvostan työteliäisyyttä ja innokkuutta. Meidän koko perhe on yrittäjiä. Sitä geeniä ei meiltä puutu. Mutta missä vaiheessa kuuluu puhaltaa aikalisä ja pohtia, jopa huolehtia siitä miten itse voin? Täytyykö mun saavuttaa yhtikäs mitään, että voin olla tyytyväinen itseeni? Mun mies sanoo hyvin sen, ettei hän jaksa aina olla paras versio itsestään. Ei kenenkään tarvis. Mutta ei, me syötetään itsellemme sen ajatuksen, että pitää. Se on suorastaan velvollisuus. Alamme olettaa näin myös muista ja vaatia. Hiljaa ja ääneen. Näin syntyy masentuneita. Ainakin minusta syntyi. Okei, on siihen muutkin syyt, mutta näin kärjistetysti nivoutettuna. Ainakaan se ei masennusta paranna, että vaatii lisää itseltään. En tuolloin ymmärtänyt todellisesti, että masennus on sairaus. Ihmettelin monesti, ettei miksi väsymys lähde levolla ja tahdolla. Minähän tein kaikkeni, että parantuisin. Kävin hoidossa ja otin lääkkeitä. Luin aiheesta ja pidin positiivisuudesta kiinni. Tein kaikkea. Ehkä juuri siinä mokasin. Tein kaikkea.

Useimmiten uupumus ja masennus vaatii pysähtymisen. Kääntymisen sisäänpäin ja alkaa kuunnella sisäistä ääntään. Kyllä mieli ja vartalo meille viestii, mutta jos ei ole opetettu tai harjoiteltu kuuntelua niin se kuulostaa lähinnä siansaksalta kun alussa sitä yrittää ymmärtää. Tätä varten on muut. Ammattilaiset ja muut ihmiset peileinä ja ohjaajina. Ei tätä elämää tarvitse yksin tarpoa läpi ja selvitä sisulla. Kunniamitalin ei tästä saada tai ei todellisesti arvokasta sellaista. Ehkä arvokkaampaa on itse elämä ja kaikki vivahteet siinä. On se ainakin koikeilun arvoinen.




Olen niin pitkään kuin olen muistanut, haaveillut vauvasta. Tai en pelkästään vauvasta vaan lapsista. Meidän jälkeläisistä. Oon aina ollut emomainen ja ehkä läheisriippuvaisuuden ja erityisherkkyyden takia emoilen kaikille. Vaikka ne ei haluiskaan, vaikka ne ois suoraan sanonut että lopeta. Opettelen tästä pois ja yritän olla sitten tukehduttamatta meidän tulevia lapsia siihen, että ylihuolehdin. Jos meille tulee tai saadaan edes lapsia. Oon tätäkin käynyt läpi ja jopa lasten mahdollinen vamma tai kuolema. Miten niin traumapotilas? Tai murehtija? Kuulemma valmiiksi suunnittelen piloille. Ihan kuin se valmistaa minua paremmin vastoinkäymisen kohdattaessa. Tai miksipä ei. Hyvin suunniteltu on kuin puoliksi tehty. Eikö niin?

Googletin tuon, että miksi yön jälkeisestä vedessä on kuplia. Mutta näin neljän tunnin yönunen takia en pysty sitä täydellisesti ymmärtämään enkä kiteyttämään, joten linkki. Joku on selvittänyt asian. Onneksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Seuraa sähköpostitse

Lukijat