tiistai 14. elokuuta 2018

Kyllä, olen pinnallinen





Tänään

14.8.18


Kivemmin sanottuna, olen esteettinen ihminen. Nautin kauniista asioista ja tykkään olla itse nätttinä. Kun näen kadulla hyvin pukeutuneen ihmisen, minulle tulee siitä innostunut ja ihastunut olo. Kun kuljen luonnossa ja näen jonkun lehden olevan juuri oikeassa asennossa aurinkoon nähden, minulle tulee siitä levollinen ja tyydyttynyt olo. Tykkään kulkea kameran kanssa ja mallailla kauniita asetelmia. Eihän tämä ole pinnallisuutta? Ei niin.

Se, että arvostelen ja kategorisoin ihmisiä, eläimiä ja tavaroita niiden ulkomuodon mukaan on pinnallisuutta. Teen sitä jatkuvasti, vaikka olen alkanut olla hyvin tietoinen siitä etten halua tehdä niin. Mutta se on minulle kuin hengittäminen, yhtä luonnollista. Tähän liittyy paljon häpeää ja syyllisyyttä, koska hyvä ihminen ei tekisi niin. Ainakaan omasta mielestäni. Tässäkin törmää arvosteluun, en anna asioitten ja ihmisten olla sellaisia kuin ovat vaan minulla on mielikuva siitä, miten ne voisivat olla. Mietin päässä, että jos teen näin ja noin, niin saisin tostakin paljon kauniimman. Ei siinä mitään, minulla on silmää kauneudelle ja uskon, että siitä on paljon iloa itselleni kuin muillekin. Mutta siihen ei saisi jumittua. Tai pitää itsestäänselvyytenä ja pakonomaisesti, että KAIKKI pitää olla koko ajan kaunista.

Sairastumisen myötä oma ulkonäkö saati hygenia on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kun on syvissä syövereissä, ei ehi juuri miettiä miltä näyttää. Saattaa olla hiukset likaisina, intiimialueet haisevina ja räät poskella ja silti olla olemassa. Saattaa olla, että asiat menevät uudelleen tärkeysjärjestykseen. Ei ole niin tärkeä, miltä näyttää vaan enemmänkin huomioi, miltä tuntuu. Kun alkaa noteerata ulkomuotoa, ymmärtää että nyt voi jo paremmin. On kapasiteettia huomioida kokonaiskuvaa. Koen, että sairastuminen on opettanut tän, että kokonaisuus on se tärkein, ei enää vaan pinta. Ehkä sen avulla vähennän myös muiden arvostelun. Kaikille ulkonäkö ei ole tärkein. Ja hyvä näin. Kaikilla meillä on omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita, eikä meitä voi laittaa samaan muottiin. Jos näät vastaantulijan, jolla on hiukset likaisina, älä arvostele vaan yritä ymmärtää. Et tiedä hänestä mitään muuta kuin pinnan. Älä tuomitse ihmistä kuoren takia. Maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita kuin ne puhtaat hiukset.








Muoti ja pukeutuminen on ollut itselleni rakas harrastus jo 8 vuotiaasta asti. Aloin silloin huomata, että on kivaa olla nätti ja erikoisiin tilanteisiin pukeuduttiin ja laittauduttiin. Uskon tämän olevan myös kulttuurisidonnainen juttu. Vietnamilaiset ovat pinnallisia ja kauneuden palvojia. Pinta ja se mitä näytetään ulospäin on tärkeää. Siihen perustuu kai se kasvojen menetyskin. Häpeä ja syyllisyys painaa jos kulissi ei ole kunnossa. Sinua kohdellaan ja palvellaan paremmin, jos olet hyvännäköinen. Teininä aloin käyttää ulkonäköä hyväksi ja sain paljonkin huomiota sillä, että pukeuduin erilaisemmin ja muodikkaasti, enkä hukkunut massaan. Silloin älysin, että on hyvä olla erilainen, jopa niin sanotusti edelläkävijä. No, huomion saamisessa auttoi ehkä myös hivenen, että olen vietnamilainen pienessä suomalaisessa kylässä. Minun sukupolven kohdalla tää ei ollut enää negatiivinen asia tai kiitos minun fiksujen ja reilujen kavereiden, sain olla kuin yksi kaikista. Mutta ekstraa huomiota sai, kun oli hienoimmat ja kiinnostavimmat vaatteet. Piti olla parhaitten joukossa ja saada muiden ihailuja, että oi, kun tuolla tytöllä on tyyliä.

Nykyään kun on some ja muu informaatiokin kulkee nopeasti maasta maahan, on ulkonäkökeskeisyys lisääntynyt huomattavasti. Ei ole enää vaan rikkaiden ja kuuluisuuksien etu pukeutua hyvin ja tyylikkäästi vaan myös me köyhät ja varattomatkin voidaan leikkiä prinsessaleikkejä. Mutta sen mukana tuo myös vaateteollisuuden varjopuolet, sillä harva ihminen osaa enää itse ommella. Ennen jokainen nainen handlasi tämän taidon ja se kulkeutui sukupolvelta toiselle. Nykyään se on erikoista, että omistaa edes ompelukoneen. Vaatteita saa niin halvalla, miksi ostaa kallista kangasta ja tuhlata siihen myös aikaa ja energiaa? Olen pienituloinen, mutta haluan näyttää hyvältä. Sorrun usein shoppailuun ja materian haalimiseen, koska se täyttää ainakin hetkellisesti sisäisen tyhjyyden ja materiaalihimon. Tästäkin pyrin pois ja häpeän sitä, että useimmat vaatteeni on henkkamaukasta tai kiinasta. Tämä on sitä pinnallisuutta, kun haluaa ja on pakko saada kaikkea. Trendit muuttuvat ja niin mielikin. Tämä vaateteollisuuden sykli on kuitenkin niin hektinen, että jos haluaa olla edelläkävijä niin joutuu aika paljon shoppaamaan. Mulla on selkeästi addiktio tän suhteen. Se on mun salainen nautinto, teen sitä yksin ja sen jälkeen häpeän ja tunnen syyllisyyttä. Mutta silti mun pitää tehdä sitä lisää, koska se tuntuu niin hyvältä. Välittämättä jälkiseurauksista. 

Tiedän, olen epäeettinen ihminen tässä asiassa. Myönnän. Ristiinnaulittakoon minut tästä synnistä...tai mielellään ei. Ehkä mullakin saa olla synti, niinkuin kaikilla muillakin. Yritän oppia siitä pois, mutta en ihan heti vielä. Vielä mä tarviin tän täytteen. Kun saan enemmän oikeaa sisältöä elämääni niin tästä alan luopumaan. Eli ihan kohta. Ihan vielä hetki.









Itse rakastin vaatteiden tuunaamista ja ”ompelua”. En siis osannut ommella, enkä saanut oppeja mistään. Saatoin aloittaa hameen tekoa ja päädyin siihen, että minulla olikin toppi valmiina. Tästä syntyi kuitenkin kipinä pukuompelijan opintoihin. Uskon, että kun luo kaunista ja saa taikoa ihmisestä vielä kauniimman, on minun polkuni. Tai osa sitä. Miten sitten pääsen pinnalisuudesta irti jos aion työllistyä juuri sillä? Uskon, että kauneudella on puolensa. Se kun saa jonkun tajuamaan oman kauneudensa kauniilla puvulla, on mielestäni taidetta. Ja taide ei ole mitään ekologisinta lajia, mutta niin ravitseva ja tarpeellinen. Kun ompelen ja valokuvaan, minä luon ja kun saan olla luova, voin hyvin ja kuuntelen sisintäni. Mutta jos unohdan sen ihmisen sen puvun tai kuvan takaa, synnytän vaan lisää pinnallisuutta mitä kavahdan.


Haluan oppia valjastamaan kauneutta ilman, että seuraan orjallisesti pintaa ja nään ainoastaan sen. En halua vaan keskittyä vaan ulkonäköön muistamatta kokonaisuutta. Tähän vie hetki jos toinenkin. Olen minä nyt pinnallinen, mutta huomaan, että olen myös paljon muutakin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Seuraa sähköpostitse

Lukijat