perjantai 3. elokuuta 2018

Laiskuus, hyve vai pahe?




Onko laiskuus vaan negatiivinen vai voiko sitä pitää jopa hyveenä? Olen koko elämäni saanut kuulla, kuinka tuomitaan ja arvostellaan laiskoja ihmisiä. Ne on niitä vähän huonompia ihmisiä, ketkä vaan ovat eivätkä tee mitään järkevää, hyödyllistä tai tarpeellista. Ne ei ole tehokkaita eikä varsinkaan reippaita. Niitä katsotaan alaspäin ja luokitellaan epäonnistuneiksi yksilöiksi. Kunnes alkoi olla muotia, trendikästä jopa hiljentää tahtia. Kaikki kärsi burn outista ja downshifting valtasi markkinat. Alettiin ymmärtää hitauden ja tekemättömyyden hyvistä vaikutuksista. Ylistettiin olemisen merkitystä ja arvostettiin joutilaisuutta. Silti laiskuus sanana on pysynyt negatiivisena.







10.6.13


Eilen yöllä meni vähän pyllylle. Se Iiro-juttu häiritsi niin paljon et alkoi ahdistaa ja kun olin väsy niin ahdisti vielä enemmän. Näin käsitin et se pitää Olavia laiskana eikä miehenä. Kai se puoliksi vitsillä sanoi, mut loukkasi. Minna sanoi oikein et kyllä omaa kumppania täytyy puolustaa. Oon samaa mieltä,mut tuntui et osa musta epäilee samaa et onko mun mies laiska? Mut kun juttelin Olavin kanssa niin tuntui että se on ihan väsy ja loppu. Eli se yrittää kovasti mutta se ei vaan riitä koska Iiro ei ole realistinen. En tiiä. Mutta mä uskon mun miestä ja alkoi ärsyttää Iiron kiittämättömyyttä. Se että se säästää tosi paljon tosta ja se et kuin me kärsitään tilanteesta ja Olavi silti haluaa jatkaa pitääkseen sanansa on mun mielestä kyllä osoitus et se on mies. Se on enemmän mies kuin Iiro noissa. Työssä ja ahkeruudessa Iiro on parempi mutta perheen ja suhteessa koen että mun mies on kyllä paljon parempi. Olavi ei luovuta mun kanssa vaikka ollut kuinka vaikeaa ja raskasta. Se on sympaattisempi ja ymmärtäväisempi. Se ei vaadi kumppaniltaan niinkuin Iiro. Että jos se vielä kerran haukkuu mun miestä ei-mieheksi niin kyllä saa kuulla kunniansa.

Olin aika huolissani Olavista aikaisemmin mutta nyt kun ollaan harrastettu webcamsex niin luulen et se on aika rentona ja hyvällä mielellä. Se oli kivaa <3

Kun tanssin baarissa ja kuuntelin Ellie Goudling-I need your love niin mietin vaan Olavia. Tuli silloin kova ikävä ja halusin olla vaan Olavin sylissä.

Laitoin nyt Hötölle mun vaatekorin tonne eteiseen jos se viihtyis paremmin yöllä. Nukkuis siinä. Tuntuu et nykyään rankaisuiden ja sen ettei saa tulla makkariin on lisännyt sen maukumista. Jos se laite toimis niin ois kiva.

<3: Höttö ja Hapsu tuli ihanasti vastaan kun tulin kotiin.
<3: Sateella kävely (hetken) varjon kanssa
<3: Webcamsex with my rakas Olavi <3



11.6.13

<3: Höttö ja Hapsu paini pitkästä aikaa



12.6.13

<3: Höttö ja jäi olohuoneen sohvalle kun lähdin ulos ovesta, ikuisuuksiin ois näin tapahtunut!
<3: Höttö tuli nukkuu jalkojen päälle kun olin herännyt päikkäreiltä
<3: Hieronta
<3: Siivosin, imuroin ja pesin lattiat! Hyvä minä!






Nyt
3.8.18

Oon aina ollut laiska. Osaan silti pistää tehokkuus päälle ja olla reipas kun tilanne sitä vaatii. Sen on oppinut ajan myötä, kun on ollut pakko ja huomannut kuin muut arvostavat näitä luonteenpiirteitä. Mutta todellisuus on se, että vaikka haluunkin olla aktiivinen ihminen niin mun perusluonne on hidas ja laiska. Näin toimii myös mun mies. Ollaan siinä kovin samankaltaisia. Mä ehkä näytän ulospäin reippaammalta kun osaan sitä roolia aika hyvin. Olavi taas on enemmän oma itsensä ja rennompi sen suhteen, mitä muut hänestä miettivät.

Tiedän, että mun miehen elämäntapa ei ole monelle merkityksellinen tai edes hyväksyttävä. Hän ei ole ollut töissä aiemmin kuin perheellä tai tutuilla raksahommilla ja tehnyt satunnaisia seinämaalauskeikkoja. Syy tähän voi olla laiskuus, mutta nään sen enemmänkin sillä, että poika oli hukassa itseltään. Ei ollut paljon kannustavia kehoituksia löytämään sen oman polun ja hän joutui taistelemaan sitä ajatusta vastaan, että pitää olla hyödyllinen ja tuottaa. Vaikka se ei olisi ollenkaan omia arvoja ja periaatteita kunnioittava. Kun ympärillä on liikaa paineita niin ihminen mielestäni automaattisesti alkaa kapinoimaan tätä painetta vastaan tekemällä kaikkea paitsi sitä mitä odotetaan tai lamaannutaan hiljattain. 
Nyt kun on ollut aikaa, tilaa ja kannustajia, Olavi on löytänyt itselleen työn, mitä hän tekee ilman hampaiden kiristelyä ja kiroamista aamuisin. Luovuus on saanut kukkia ja on intoa täynnä koko mies. Kuin hänen pikkupoikansa ois saanut tilaisuuden leikkiä, ihmetellä ja tutkia maailmaa ihan uusin silmin.

Vaikka hän on kamppaillut masennuksen, uupumuksen ja suolistosairauden kanssa nämä vuodet, niin silti sen aikana hän on valmistunut koulusta kuva-artesaaniksi, aloittanut yrityksen ja tehnyt suurimman projektin tähän asti elämässään. Uskon siihen, että kun ei lytätäään jatkuvasti tai pakoteta muottiin niin laiskuus voi olla parhaimmillaan ponnahduslauta luovuudelle ja uuden luomiselle. Olavi kertoo, että hän on ainakin oman laiskuuden takia kekseliäämpi, kun on halunnut tehdä samat asiat, mutta vähemmällä vaivalla. Näin hän luo uusia tapoja ja keinoja tehdä sama työ, mutta ns. tehokkaammin.

Jos ihmiskunta ei olisi ollut koskaan laiska, niin oisko meillä tämä teknologia ja koneet mitä meillä on tänä päivänä? Oltais jääty kynttäämään peltoa käsipelillä, eikä keksitty työkoneita sitä varten, että meillä säästyisi se vaiva. Oisko siis mahdollista, että laiskuus ja tehokkuus ovat jopa samalla puolella? Että laiskuus onkin vaan luonteenpiirre, voitais olla maalaamatta sitä huonoksi tai hyväksi?Sillä se voi tarkoittaa monta asiaa. Laiskuuteen voi liittää rentous ja joustavuus, mitä taas tehokas voi tarkoittaa suorittamista ja kiirehtimistä. Kaikilla luonteenpiirteillä on omat puolensa, eikä mikään ole parempi kuin toinen. On vaan erilaisia ihmisiä ja eri arvostuksen kohteita. Ei meidän kaikkien pidä mahtua muottiin, mitä meille sanellaan.

Koen olevani luova, kun saan aikaa ja tilaa. Kun on kiire ja paljon asioita hoidettavana, luovuus ei kuki tai se tulee ulos luonnottomana. Pakotettuna. Silloin suoritan luomisen. Eikä siinä ole välttämättä minua, saati sielukkuuttani. Sanon lapsille, että tylsyys on luovuuden alku. Voiko olla tylsä jos on koko ajan menossa ja tekemässä? En usko, että tämä toimii kaikille. Mutta ei sen tarvitsekaan. Jokaisen tulee löytää, jos haluaa, omat keinonsa ilmaistaa itsensä. Tämä on minun ja minun mieheni elämäntapa. Ja aion seistä tän takana. Aion puolustaa minun miestäni, koska tiedän ja tunnen hänet. Ne, jotka arvostelevat ja tuomitsevat eivät tiedä kaikkea, eikä ne välttämättä halua edes ymmärtää. On kivempi seistä siellä tasoa korkeammalta ja katsoa alaspäin, että yh. Ja jos se on sitä kuuluisaa miehekkyyttä, niin pitäköön sitä. Minä tiedän, kuinka miehekäs mun mies on olemalla oma itsensä. Kun on sujut oman miehekkyyden kanssa, niin sitä ei tarvi huudella naapureille tai lähetä merkkaamaan reviiriään. Silloin on nöyrä, eikä pullistele lihaksia tai kiilloteta urheiluautoaan, että katsokaa: Olen mies.








Tunnen ajottain paljon syyllisyyttä siitä, kuinka oon kohdellut meidän Höttöä. Se ei ole saanut multa masennuksen ja uupumuksen takia sellaista kohtaamista kuin olisi ansainnut. Kun tuohon aikaan stressasin ja olin ihan loppu, niin mulla keitti yli todella herkästi ja saatoin jahdata sitä pitkin asuntoa suihkepullon kanssa, eikä rankaisut ollut todellakaan opettavaisia vaan ihan mun turhautuneisuuden purkaamista. Sitä, etten osannut käsitellä omaa stressiä, enkä osannut vastata Hötön tarpeeseen. En ollut riittävä ja en osannut. Sen jokainen mau’unta muistutti mua mun epäonnistumisesta. Erityisherkkyyden takia rasittavat äänet viilsivät ja satuttivat. Höttö teki pahaa minulle kun maukui. Ja minä sille mun sekoiluilla. Näin meille kehittyi kierre, josta ei päästy millään yli eikä ali. Kokeilin kaikkia keinoja. Rauhoittumista eri huoneessa, korvatulpat, lenkit, Hötön pääsyn rajoittamista makuhuoneeseen ja feromonihaihdutinta myös. Mikään ei auttanut. Olin umpikujassa itseni ja Hötön maukumisen kanssa. Pelkään,että tää kuvio toistuu jos saadaan lasta. Että päädyn umpikujaan lapsen itkun ja huudon kanssa. Että tulisin hulluksi, enkä osaa vastata lapsen tarpeisiin. Tai hulluhan mie jo oon, mutta se, että en kykenisi hoitamaan omaa lastani. Kuten tuolloin en osannut hoitaa Höttöä. Saa sitä pelätäkin, kunhan ei liikaa kiinny siihen mielikuvaan. Voi olla, että osaankin. Voi olla, että opin. Toivon niin.

2 kommenttia:

  1. 😂 Näköjään laiskottelu on ollut ajatuksissa vähän siellä sun täällä! Mä postasin siitä 25.7. http://www.laukkaavalammas.fi/hyvinvointi/laiskottelun-alkeet/

    VastaaPoista
  2. Kävin lukemassa :) Hyviä havaintoja ja pohdiskelua. Mäkin miellän laiskuuden olevan aliarvostettua tai juuri tuon vihamielisyyden kohteena!

    VastaaPoista

Seuraa sähköpostitse

Lukijat