Seksuaalisuus ja oma arvo









16.6.13

klo 8.30


Jotenkin ollu tosi väsy ja levoton. Ajatukset hyrrää kauheasti.
Eilen tein aikataulut ja siivosin Olavin huoneen. Kävin kävelyllä kun en jaksanut kuunnella Höttöä. Yöllä menin nukkuu n. 12n aikaan. Oli aika rauhaton olo niin mietin mun miestä ja tein juttuja. Tulin ja sen jälkeen nukahdin aika äkkiä.

Heräsin klo 7. Luulin et on aamuyö.

Näin untaa kummituksesta joka oli hyvä versio E.T:stä. Se oli ensin pelottava ja mysteerinen kunnes uskalsin lähestyä sitä. Se oli mulle suuri tuki kun pelkäsin kaikkea. Sieltä tuli kaksi pumpattavaa lasten lelun näköistä nukkea ja ne seurasi toisensa. Oli yksi joka hymyili, toinen näytti vihaiselta. Se vihainen oli pelottava mutta kummitus sanoi että sitä pitää sääliä kun se oli se kiltimpi ja seurasi sitä toista vain koska halusi olla sen kaveri. Oli jotenkin pelokas ja jännittävä uni. Outo uni mut todentuntuinen.

Tuntuu ettei musta ole nykyään kovin paljon hyötyä kellekään. Kaikkea pitää opetella ja kehittyä. Ihan kuin lapsi. Pitäiskö melkein miettiä et kenestä ois mulle hyötyä? Tai ketä mä tarviin mun ympärille vaikeina aikoina. Mä jotenkin pidän tätä jaksona, joka menee ohi. Mut täähän on uusi alku. Osa elämää, pysähtymistauko. Jotenkin miettii jos osaisin jo paremmin, mut ehkä tää riittää vaikka en osaiskaan. Ehkä mä riitän tällaisena. Ainakin mun miehelle <3 siksi mä sitä rakastankin niin paljon.

klo 13

Nukahdin joskus 9n aikaan uusiksi. Nyt heräsin. Teki hyvää. Kai. Nyt on levännyt ja vähän turta olo. Ja nälkä.









Nyt

12.8.18


Seksuaalisuus sairaalla ihmisellä voi olla aika monimutkainen homma. Itselläni ainakin DIDn takia heittelee maasta kattoon. Käytän masennuslääkitystä masennukseen ja unettomuuteen. Oon huomannut, että nyt sen aikana seksuaalivietti on ollut heikompaa. Tai oonhan mä vanhentunutkin näinä vuosina hieman.  Ja ehkä pitkä parisuhde on vaikuttanut myös asiaan? Mut koen, että kun voimat menee selviytymiseen tai sairauksien oireiluun, seksiä haluu automaattisesti vähemmän. Miulla on persoona, jonka ainut tehtävä on tyydyttää Olavia. Jotenkin sairas ajattelutapa, että jos toinen ei ole tyydyttynyt niin on arvoton ja huono. Uskoisin sen lähtevän liikkeelle seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ymmärtämättömyydestä. Sen persoonan tehtävä on olla jonkun huora. Inhoon käyttää tuota sanaa, mutta se puoli on itsestään ilmaissut näin.

Seksi on omasta mielestä parhaimmillaan kahden (tai monien) ihmisen yhteinen fyysinen ja henkinen kohtaaminen. Siinä yhtyy ja sulautuu hetkeksi kauniiksi symbioosiksi. Se voi olla hellää rakastamista tai rajua nautinnon lähdettä. Uskon, että seksi voi olla myös joskus vaan toisen hemmottelua. Kun haluaa antaa, eikä vaadi mitään takaisin. Mutta jos siitä jää itselleen vaan tyhjä olo niin siihen ei kannata ryhtyä.

Olen onnekas, että mulla on puolisona mitä huomaavaisin seksikumppani. Ja ymmärtäväinen. Sitä se vaatii, kun opettelee seksin uudelleen seksuaalihyväksikäytön traumamuistojen käsittelyn jälkeen. On ollut aikamoista vuoristorataa tää matka. Olen itkenyt seksin aikana, sitä ennen ja sen jälkeen. Kaikki eri syistä. Oon saanut nauraa ja hekottaa maha kipeäksi. Hävennyt, tuntenut syyllisyyttä ja tyytyväisyyttä. Seksi on ollut mitä mahtavin tai sitä vähemmän mahtava. Kaikkea on saanut kokea ja tuntea. Mutta uskon, että mitä enemmän tunnen itseni ja ymmärrän, sitä parempaa seksiä harrastan. Masturbaatio on ollut itselleni suhteellisen normaali asia. En usein harrasta sitä ja aina sitä harrastettuaan mietin, että tätä pitäisi tehdä useammin. Samaan pätee jooga. Se edistäisi hyvinvointia, mielialaa ja itsetuntemista, mutta jostain syystä sen harrastaminen jää. Kai en koe oloni ”mukavaksi” jos on liian hyvä olla. Kai sekin on asia, mitä voi oppia. Että on ihan ok jos arki ei ole koko ajan kurjaa. Ja uskoa, että on kapasiteettiä luoda itselleen hyvän olon ja on lupaa luoda. Suotavaakin jopa.








Tota oman arvon arvottaminen hyödyllisyydellä on pyörinyt omissa pohdinnoissa usein. Tarviiko mun olla hyödyllinen, jotta olisin arvokas?Saanko olla vaan olemassa? Ihan vaan olla? Oltua 6v poissa opiskelu- tai työelämästä siihen hyödyttömyyteen turtuu. Tai soihan takaraivossa koko ajan ääni, etten ole riittävä. Mun pitää kuntoutua tehokkaammin ja käydä läpi paskat nopeammin. Jotta voin alkaa taas maksaa veroja ja olla osa yhteiskuntaa. Luulen tän arvomaailman olevan omaksuttua ja kyseenalaistan usein, että oonko tätä mieltä. Onko pummi, työtön, vauva tai vanhus arvottomampi?Jos ei tuota niin saako olla olemassa vai heitetäänkö minut ulos tästä systeemistä. Koen, että halu olla osa yhteisöä ja olla hyödyllinen on meidän normaalia tarvetta. Ei kukaan halua olla hylkiö tai ulkopuolinen. Se kantaa hedelmää jos se halu olla hyödyllinen tulee ihmisestä itsestään eikä ulkoisella paineella. Sitä halua voi ohjata ja kannustaa, ei pakottaa. Ihminen alkaa kapinoidaan tai laamaantumaan ”pitää-pitää” asenteella ja lopputulos on usein sairastuminen. Mielellisesti tai fyysisesti. Jos alkaa arvottaa ja luokitella ihmiset vaan hyödyllisyyden mukaan, alkaa inhimillisyys olla kovin kaukana.

Itselläni sairastuminen oli mahdollisuus uuteen alkuun. Todellisempaan minään. Ravistan omat uskomukset ja periaatteet. Sukellan syvemmälle itseeni ja rakennan itsetunnon todellisemmilla aatteilla. Syön mä vieläkin mäkkiä ja shoppaan liikaa, enkä ole oppinut meditoinnin ihmeellisyyttä. Mutta nyt uskallan kyseenalaistaa kaikkea ja varsinkin itseäni. Ehkä askel askeleelta lähestyn sisimpää minääni. Riisun paskakuorrutuksen pois ja ehkä sisältä löytyy hiomaton timantti. Ehkä. Uskoa ja toivoa on. Eikä multa puutu rakkauttakaan.

Kommentit

Suositut tekstit