Onko mielenterveyspotilaan elämä ankeaa, masentavaa ja jatkuvaa taistelua?


On olemassa erilaisia myyttejä mielialahäiriöiden ja mielisairauksien kohdalla.
Mediassa usein laitetaan synkkä, surullinen tai ahdistava kuva kuvaamaan jos puhutaan mielenterveyshäiriöistä. Saako sairastunut ihminen silti iloita, nauraa tai jopa olla onnellinen?


Saa. Ja sitä tapahtuu kanssa.


Mun päiviin mahtuu paljon tunteita laidasta laitaan. Dissosiatiivisen identiteettihäiriöinen ja masennus-ihmisenä saatan päivän aikana jumiutua pelottaviin traumatakaumiin, huutaa ja itkeä. Saatan surffailla netissä etsimässä kauniita esineitä kotiin, sisustaa ja laittaa kotia kuntoon. Saatan silitellä kissoja, miettien kuin onnellinen olen kun mulla on niitä. Saatan nauraa ja hekottaa mun miehen hölmöille vitseille. Saatan ahdistua mitättömistä asioista ja murehtia koko elämän valmiiksi piloille. Oon luova ja välillä niin tylsä, että selaan vaan älypuhelinta. Voin olla tekemässä kaikkea tai olla tekemättä mitään. Tuntuu välillä, ettei oikein ole kahta samanlaista päivää ja toisinaan taas puuduttava jakso tulee, kun päivät vaan toistuu samaa rytmiä. Mitä kun olen ollut tekemisissä toisten mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien kanssa ja jutellut, niin ei ole oikeaa kaavaa mitä jokainen noudattaisi. Meitä on joka lähtöön.


Ei ole yhtä oikeaa tapaa sairastaa.





Usein luullaan, että masentunut tai mielenterveyspotilas ei huolehdi itsestään, itkee, ahdistuu päivät yöt ja makaa vaan sängyssä. Totta, tätäkin variootakin on, mutta sairastavan ihmisen päiviin voi mahtua paljon muutakin. Koin ennen suurta syyllisyyttä jos laittauduin ja menin ihmisten ilmoille. Kun ei se ollut miun mielestä korrektia, että mielenterveysongelmainen voi olla sosiaalinen ja ulospäin hyvinvoiva. Jos vahingossa meni pirteänä tai hyvänä hetkenä lääkäriin, niin pääteltiin, etten ollut masentunut kun olemus ei ole nuhjuinen ja epäsiisti. Vaikka yöllä olisin juuri pohtinut itsemurhaa ja viiltänyt.
Myös ulosanti voi olla sujuvaa, kohteliasta, jopa ystävällinenkin. Ei kaikki ymmärrä sitä faktaa, että masennuksen ja varsinkin DIDtä sairastavan ihmisen habitus voi olla laidasta laitaan. Eikä mikään niistä ole vääränlainen.

Tälläkin hekellä en ole päässyt pesemään kasvoja ja istun likaisissa vaatteissa. Näin painajaisia koko yön ja olo on myös sen mukainen. Eilen illalla olin nätti, siisteissä vaatteissa uuden tuttavan luona teellä. Kun tulin kotiin, lamauttava väsymys iski, sillä miulla on tapana skarpata ihmisten ilmoilla. Leikkiä normaalia. Pään sisällä myrsky voi olla kantamoinen, vaikka se ei päällepäin näkyisi lainkaan. Ei toisen ulkomuodoilla voi päätellä, miten ihminen voi. Jotkut ovat taitavia piilottamaan kivunsa. Siihenkin syyllistyn ajoittain.





DID-potilaat mielletään sekopäiksi ja jopa pelottavaviksi, sillä harvoin lähipiirissä on ihminen, joka sairastaisi monipersoonahäiriötä. Se, mitä ei tunneta, pidetään helposti uhkaavina. Kun DIDn tutustuu ja on kontaktissa potilaan kanssa, niin huomaakin, ettei tämäkään sairaus maalaa ihmistä kokonaan tietynlaiseksi vaan potilas voi hyvinkin olla "normaali" ja muut persoonatkin ovat vain ihmisiä, niinkuin kaikki muutkin täällä maailmassa. Heilläkin on tunteet ja ajatukset. Heilläkin on pelot ja toiveet. Huumoria löytyy ja epävarmuutta koetaan monessa sarassa. Sivupersoonatkin tarvitsevat vuorovaikutusta ja läheisyyttä. Se, että pääsevät elämään tätä nykyisyyttä, lisää ymmärrystä ja pystyvät ottamaan etäisyyttä niihin traumoihin, joita kantavat ja joiden takia ovat eriytyneet pääpersoonasta.

Miulla Miumau 3v ja PikkuPh 9v ovat saaneet paljon elää ja kasvaa miun arjessa. Tämän vuoksi meille on syntynyt yhteistietoisuutta jonkun verran. Pelot hälvenee ja uutta oppia tulee puolin ja toisin. Pitämällä persoonistani huolta, pidän minusta huolta kokonaisuudessaan. Voin antaa ja vastaanottaa mitä on menneisyydessä uupunut osien dissosioituessa itsestäni. Voin olla se tuki ja turva, mistä oon jäänyt paitsi eri tilanteissa. Ja miun läheisillä on uusi mahdollisuus osallistua tähän kehitykseen. Vaikka tää vaikuttaa ajoittain sekavalta ja vaivalloiselta, niin oon kiitollinen tästä. Tätä en vaihtaisi pois.







Miulla on tapana suorittaa hoitokäynnit/kahvittelut niin sutjakkaasti, ettei ole useimmiten kuin muutama muistikuvaa sen jälkeen, mitä ollaan käyty läpi. Menee ihan sumussa, mutta onneksi on myös kertoja, jolloin koen että kohdataan. Silloin ei tarvitse suojakilpeä, ei tarvitse olla selviytyjä. Terapiakäynnit ja läheisten kanssa vietetty aika ovat juuri sitä herkkua, kun saa olla täysin oma itsensä. Mitenpäin vaan. Silloin ei haittaa vaikka ois viimeisen päälle tälläytynyt tai viikon vanhoissa vaatteissa ja tukassa.

Ei tuomita ulkoisin perustein. Ei tarvitse olla tietynlainen. Ei kyseenalaisteta. Ei arvostella.
Saa hymyillä tai itkeä. Sillä ei ole väliä. On hyväksytty ja juuri oikeanlainen. Potilas tai ihan vaan ihminen.

 ---

Muistuttaisin kommentoinnista sen, että olisitko ystävällinen ja jättäisit kommentin blogiin, ei faceen! Jotta se näkyisi kaikille ja jotta voidaan keskustella yhdessä. Ei vain minä ja kommentoija erikseen, vaan kaikki pääsisivät keskusteluun ja vähentäisi miun kuormitusta olla ainoana reagoijana :)




Kommentit

  1. Ekaa kertaa luin blogiasi ja tykkäsin kovasti. Omassa lähipiirissä on paljon eri diagnooseja ja mitä sä kerroit on juuri niin totta. Hyvä että uskallat, osaat ja jaksat kertoa aiheesta. Kaikki vaikeudet eivät todellakaan näy päällepäin. Hurjasti tsemppiä sulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Monella se ei näy ulospäin, koska monet automaattisesti skaprppaavat ja se on ihan luonnollista, ettei halua näyttää haavojaan muille. Alkukantaisesti se nähdään heikkoutena. Eläimetkin piilottavat haavojaan tai pahaa oloaan. Ehkä meidän ihmisten ois hyvä aika alkaa nähdä, ettei muut tee meille pahaa vaikka näkevät heikkouttamme. Toivon näin.

      Poista
  2. Kaikkien diagnoosien takana on aina ihminen, semmoisenaan. Toisilla ei ole diagnooseja, toisilla on, ja ihmisiä olemme kaikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse olla diagnoosia, jotta olisi oikeus voida joskus huonosti tai hyvin. Kaikilla meillä on omat mutkamme matkassa. Jotkut niistä voi olla samankaltaisia kuin toisella, mutta yhtä toista samanlaista matkaa ei ole. Kaikilla on omat kivunsa ja tarinansa, eikä mikään ole toista arvokkaampaa.

      Poista
  3. Kiitos ja mahtavaa, kun osaat, uskallat ja jaksat kirjoittaa. Mielenterveysongelmista on niin paljon väärinkäsityksiä, eikä sitä yhtään helpota se, että mielenterveysongelmat on vieläkin suuri tabu ja niitä sairastava saattaa leimaantua etenkinkin heikoksi ihmiseksi.

    Itselläni on taustaa. Yläasteelta lähtien oon joutunut kuolettamaan tunteita ja nyt 28-vuotiana oon pikkuhiljaa saamassa traumat käsiteltyä. Itselläni tällä hetkellä onmäärittämätön stressihäiriö, oma arvaukseni post-traumaattinen stressihäiriö. Kolme kuukautta sitten jouduin osastolle eli itselleni uusi juttu. Melko vahva lääkitys. Monet lähipiirissä luulee, että mulla on masennus tai oon kokenut burn outin, mutta ei mulla ei ole kumpikaan.

    Mitä enemmän mielenterveysongelmaiset pystyy kertomaan asioista, niin sitä enemmän ihmiset ymmärtävät mielen oireiluista.

    Erittäin lämmin kiitos tekstistäsi ja todella paljon tsemppiä sinulle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista, lämmitti mieltä <3

      En tunne sua, mutta on ilo oikeasti kuulla jonkun pääsevän jo tuohon kohtaan matkaa itsensä kanssa. Että voi sanoa, että on pian käsitelty omia kipujaan. Se on hatunoston paikka. Ei kovin moni uskalla edes lähteä sille tielle. Miekin pakon edestä. Mutta enemmän kuin kiitollinen, että oon joutunut.

      Itselleni osasto on aina ollut turvapaikka. Joskus lepopaikkakin. Toivottavasti oli sullekin hyödyksi.

      Mielenterveysongelmat ovat kyllä aikamoisia tabuja, vaikka diagnooseja nykyään saakin helpommin kuin ennen. Toivon, että se näkyy hoidossa myös ja siten tavallisessa arjessa. Ettei meitä leimattaisiin laiskoiksi ja heikkoiksi. Sillä sitä se ei todellakaan ole.
      Kaikille ei ole annettu yhtä hyviä kortteja elämään ja usein sairastutaan, kun on yrittänyt liian pitkään olla vahva.

      Tsemppiä myös siulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit