Haku

Seuraa sähköpostitse

torstai 28. helmikuuta 2019

Rahalla voi nostattaa elintasoa, mutta ei elämänarvoa


Raha ei tee ketään onnelliseksi. Tää on väite. Sitten on vastaväitteitä siitä, kuinka rahalla SAA tavaroita tai asioita, jotka tekevät ihmistä onnelliseksi. Osa tästä saattaakin pitää paikkaansa, mutta niinkuin ollaan aikaisemmin todettu, mikään ei ole mustavalkoista.

Pienestä asti opetetaan, että raha ei kasva puussa. Rahan eteen on tehtävä kovasti töitä. Pitää elää säästelisäästi ja se on järkevä se, joka osaa takoa rahaa. Missä vaiheessa tulee se opetus, mikä on rahan todellinen arvo? On miljoonia rikkaita yksinäisiä ihmisiä, jotka hukuttaa itsensä turhuuksilla ja mammonalla. Kun ei ole kosketusta omaan sisiimpäänsä, niin millään muulla ei ole väliä. Ei se, että ajeletko Ferrarilla tai Ladalla. Onko sulla miljonäärejä ystävinä vai pummit siinä ympärillä. MILLÄÄN ei ole merkitystä jos yhteys itseensä ja muihin katoaa. Ihminen voi viettää yönsä kalliimmassa hotellissa ja juoda tuhatvuotista viiniä ja kokea täysin yksinäiseksi, vaikka olis villeimmät bileet ikinä ja malleja ympärillään. Mikä on aitoa kohtaamista ja mikä ei? Onko pintaliito-elämä niin hienoa, että sitä varten kannattaa myydä sielunsa? Väitän, ettei. Ehkä joku voisi sanoa, että koska en ole kokenut sitä, niin mä en voi sanoa niin. Mutta voin. Jo kun annan rahalle vähän enemmän arvoa, kuin mitä se ansaitsee niin oksettaa. Itteni ja omaa asenteeni.




Rahalla voi nostattaa elintasoa, mutta ei elämänarvoa. Olin elämäni onnellisimmillaan, kun olimme molemmat opiskelijoita ja kaikki raha mitä tuli, meni pakollisiin menoihin. Ei yhtään ekstraa. Ei yhtään leffateatterireissua, eikä yhtään ulkona syömistä. Ei hienoja koruja tai design-tuotteita. Oltiin luovia kaikessa. Kun tyhjästä piti ponnistaa. Kaikkea korjattiin ja keksittiin. Olihan usein stressi siitä, riittääkö rahat ja pitihän laskea tarkkaan, mihin sitä rahansa käytti. Mutta vähän riitti ja pienestä oltiin kiitollisia. Tuntuu, että mitä enemmän rahaa, niin sitä enemmän kustaa on miulla aivoissa. Kaikesta tulee riittämätön ja mihin ei voi olla tyytyväinen. Aina voi saada paremman, kalliimman ja hienomman. Mitä se sitten täyttää? Sen tyhjyyden mitä sisällä on? Sen yksinäisyyden tai sen kollektiivisen pahan olon? EI mitään näistä. Se ei täytä MITÄÄN.

Parempituloisena on parempi elintaso. Ei parempi elämä. Joten rahan jahtaamisen voi lopettaa alkuunsa. Ei itsensä panostaminen ole se, että ostaa itselleen merkkikellon tai -laukun. Jos koko ajan lyttää itsensä mielessä, etten kelpaa tällaisena. Pitää olla hoikempi, treenata enemmän ja olla isompi, hienompi koti. Mikä on se todellinen mitä haluat saavuttaa? Itsensä hyväksymistä ja rakastamista vai hyvät tittelit paperilla tai lisätä arvoa deittailumarkkinoilla?

Jos selittää rahan ahneutensa sillä, että se voi tehdä muille hyvää, niin hyväähän voi tehdä paljon muullakin tavalla kuin rahaa antamalla lyhenne-järjestöihin. Kysy naapurin rouvalta tarvitseeko hän kauppa-apua. Leiki naapuruston yksinäisen lapsen kanssa. Hoida lumityöt jonkun puolesta, ehdota lapsivahtiapua. Mitä vain mitä keksit. Pienillä teoilla tätä maailmaa parannetaan. Se, kun panostaa kaikki energiansa työhön, että vois saada parempaa liksaa on muusta elämänosa-alueista pois. Tulee väsymys ja kiire. Kun ei ole kiirettä ja stressiä, niin ihminen voi paremmin, on muille kivempi ja sillä luppoajalla voi osallistua vapaaehtoistöihin. Ei me tässä maailmassa tarvita lisää bisnesihmisiä tienaamaan lisää rahaa. Vaan enemmän läsnäoloa, yhteisiä aitoja kohtaamisia. Kontaktia ja vuorovaikutusta. ELÄMISTÄ. Ilman rahaa asiat pyörii epämukavammin, muttei huonommin.




En ole siis rikas. Enkä enää köyhä omasta mielestäni, vaikka tulot onkin köyhyysrajan alapuolella. Sillä siihen, mitä on tottunut niin tää on luksusta. Ja sen huomaakin, että kun alkaa olla enemmän, niin sitä muuttuu ahneemmaksi. Haluan herätellä itseäni kunnolla nyt, että mikä on muka tärkeintä. Etten kadota itseäni sen mammonan alle, minkä eteen tekisin kovasti töitä, jotta voisin hukkua sen alle. Mua inhottaa ja ärsyttää tajuttomasti puheet tuotteiden arvosta, eli siis RAHA-arvosta, ei sen todellisesta arvosta. Ei raha määritä minkään arvoa. Ei automaattisesti tarkoita, että kalliimpi on parempi. Jos rakennan itse omin kätösin mäkiauton, niin on se helvetissä paljon arvokkaampi, kuin joku uus hieno auto lelukaupasta. Arvo ja raha-arvo ovat kaksi aivan eri asiaa. Ne ei kulje käsi kädessä. Ja tätähän snobit eivät ymmärrä. Vituttaa kaikki puhe, että oi kun on niin hienoa, kun on kallista. Mikä siinä on niin hieno sitten oikeasti? Raha on VAAN raha. Se on väline, ei se itseys.

En ole niin idealisti, että pystyn elää ilman rahaa kokonaan. Ja oon sen verran pinnallinen, että tykkään materiaalista. Mutta voiko vähemmän riittää? Pitääkö kaikki olla viimeisen päälle? Mitä kun vaan taivas on rajana. Pääsetkö silloin yhtään minnekään kuin korkeammalle ja korkeammalle? Mitä sitten kun oot saavuttanut sen? Täyttyykö onnen tunne vai iskeekö tyhjyys. Koska aina saa parempaa. Elämä alkaa olla kuin koira jahtaisi häntäänsä. Onko se sen kaiken arvoinen? Siinä voi kulua nimittäin koko elämä.


Tekstit yksinäisyydestä:

Hyväksyntä, suurin inhokki ja ystävä 

Aina ei tarvi mennä siitä mistä aita on korkein

Läheisriippuvuus

Yksin, ihmisten joukossa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun masennus vie jälleen kerran hiljentymään

Jotenkin luulin, ettei masennuksella ole miulle enää mitään annettavaa kun kerran oon kuntoutuja. Mie oon ollut mielenterveyskuntoutuja j...