Haku

Seuraa sähköpostitse

torstai 9. toukokuuta 2019

PikkuPh kertoo

7.5.19

Hei.

Minä haluaisin kertoa tästä päivästä. Me olemme nyt osastolla. Miumau pelkää, mutta minä en. Olen vähän tottunut tähän. Olavi sanoi että olen tosi reipas, eikä hän halua että kasvaan liian nopeasti. Minä tykkään jo vähän aikuisista asioista sama kuin Ph. Minä katson blogeja ja luen uutisia mitä Phkin tekee. Ph sanoo että olen oikeasti pikkuPh kun valitankin Olaville samoista asioista kuin hän. Meillä oli aamulla yksi vihainen puoli joka lähti ajamaan autolla tosi kovaa 150 kun hän halusi tappaa meidät. Ph ei päässyt esille, enkä minä. Minä osaan ajaa autoa koska opin aika nopeasti kun phn vartalo osaa. Miumau ei osaa hän osaa vaan stop. eli jarruttaa. Hän oli vielä nukkumassa kun aamulla se puoli vei meidät autolla. Jossain vaiheessa miumau heräsi ja häntä alkoi itkettää kun häntä pelotti tosi paljon. hän on vasta 3 vuotias. Hän tuli vähän aikaa esille sitten tuli muut. Meitä oli niin monta että emme tiedä edes kaikkia puolia. Jossain vaiheessa tuli Hunkkeli hän on minun suojelija. Hän on teini-ikäinen. Lopulta hunkkeli jaPh saivat yhdessä meidän vartalo liikkumaan ja ajamaan kotiin päin. Meillä oli samalla paniikkikohtaus. Me hengitettiin liian nopeasti ja pyörrytti. Ph pysähtyi ja yritti saada yhdeltä mieheltä apua. Hän lainasi kännykkää mutta sitten lähti. Hänen piti viedä hänen lapsi hoitoon. Hän sanoi että hän tulee takaisin, mutta Hunkkeli jatkoi jo matkaa koska ei saanut meitä rauhoittumaan vaan koko ajan oli kohtaus päällä. Se vihainen puoli joka halusi tappaa meidät suuttui minun siskolle ja siskontytölle. Ne on molemmat aikuisia. Häntä surettaa se että ne ei ole auttamassa meitä kun meillä on hätä mutta hän on vaan niin vihainen ja hän puhuu tosi rumasti. Hän haukkuu ja kiroilee paljon. Ph sanoi että yleensä jos joku käyttäytyy rumasti niin hänellä on ehkä paha olla. Mutta minusta ei ole kuitenkaan reilua haukkua. Minäkin haukun välillä kun olen tosi vihainen. Mutta minä pyydän anteeksi kun en ole enää vihainen. Mutta kun on vihainen niin  tuntuu että mitään muu ei ole olemassakaan kuin se tosi inhottava tunne. haluun silloin vaan huutaa ja haukkua ja hakkaa kaikki. Ph sanoi että olemme erityisherkkiä. Joo mutta meillä myös menee sumuun kaikki. Luulen että se johtuu dissosta. Silloin menee sumuun ja maailma näyttää oudolta ja minä tunnun oudolta. Mutta nyt olemme osastolla. Ainakin yksi päivä. Me veimme kännykän hoitajale että ei luettais niitä viestejä nyt jos se puoli vihastuu. Luenmme huomenna kun olemme nukkunut hyvin jos se puoli ei niin vihastuis vaan Ph pysyy siinä esillä. Minusta Ph yrittää pitää meistä hyvin huolta ja tiedän että jos me kaikki kiukutaan niin hän ei pysty yksin auttaa. Minä haluan olla hyvis ja auttaa. Mutta joskus minäkin muutun hulkiksi ja suutun. Mutta yritän oppia suuttua sillai kivemmin. Ph sanoo että saa suuttua ja viha on hyvä tunne. Mutta ei saa hajoittaa asioita ja ihmisiä kun suuttuu. tai ehkä tavaroita. Hän joskus sanoi minulle että saan veitsellä hakata vanhoihin tyynyihin jos haluan. Mutta itseään ja muita ei saa rikkoa eikä tärkeitä tavaroita. saa kuitenkin purkaa sitä vihaa ettei se kerry sisään. Ne vihaiset puolet ei osaa varmaan suuttua kivasti. Kai niille on kertynyt paljon vihaa. ehkä minä voin joskus auttaa niitä jos osaan. Heippa. Toivoo pikkuPh

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Täydellisen epätäydellinen

Koitettiin saada taiteellisia kuvia kirsikankukinnasta ja minusta. Noh näitä täydellisen epätäydellisiä kuvia tuli sitäkin enemmän. Aattelin...