Haku

Seuraa sähköpostitse

perjantai 17. tammikuuta 2020

DID: Parisuhde ja eri persoonien ristiriitaiset tunteet - kun toinen persoona jumaloi ja toinen vihaa yli kaiken



Tän dissosiatiivisen identtiteettihäiriön kanssa elämä ei ainakaan ole tylsää. Tänäänkin olen dissoillut, sekoillut ja aiheuttanut monta solmua ja yrittänyt jälkeenpäin saada jotain selkoa omaan päähän niin kuin muidenkin.

Tässä ote päiväkirjasta toisen persoonan kirjoittamana:

"Mä haluaisin seurata sitä instas. Mut se on ehkä liian säälittävä. Tuleeko niille vauva? Mä en halua vauvaa ton paskan kanssa. En halua. VITTU SAATANA PASKAA. Mä haluan Ilarin! Ainoastaan sen. Sen kanssa pienen viihtyisän kodin missä ois paljon puuta mitä se on tehnyt ja paljon mitä mä oon tehnyt. Me oltais toistemme sielunkumppaneita. Me oltais oikeita toisillemme. Mä en tarvii Suvia en ketään muuta. Kaikki on paskaa. EN TARVITSE. Se suostui polyyn. Se ymmärtäis ja käsittäisi. Se joustaisi. Ei olis umpimielinen. Se joogais mun kanssa ja ulkoisi. Sillä on paku mistä me voidaan tehä meille pakopaikan. Sillä on mielettömiä ideoita ja me oltais niin toistemme tukena ja innostajina. Ei puhuta vaan tyhmistä järkevistä syistä miks ei voi. Vaan MIKSEI? Me buustataan toisiamme ja annettais toistemme lentää. Mut sä mokasit kaiken. KAIKEN. SÄ valitsit ton paskan ja nyt on paskaa seksiä, paskaa elämää ja paskaa jokapuolella. Kirjaimellisesti. Mä vihaan tota ihmistä. Mitä hyvää se on saanut aikaan? EI mitään. Sä tiiät mikä on oikea päätös ja silti leikit ettet. Ihan kuin tää on parempi. KUN EI OLE! Sä oot hullu ja läski. Ei se halua sua enää. Oot häpäissyt itseäs miljoonaa kertaa eikä kukaan enää halua sua. Vaan toi tyyppi. Oot luuseri. Mä vihaan sua. Vittu miellyttäjäpaska! Tää on merkityksetön elämää. En halua tätä. En halua. Päivästä toiseen paskaa. Mitä tästä jää käteen? Ei mitään kun vitun paljon tylsyyttä. Vitun tujun aimon annoksen tylsyyttä. Toi jätkä on tylsä!!!!"


Ensinnäkin, teki varmasti hyvää, että tää osa saa purettua hänen tuntemukset ja vihaa. Käsitän turhautumisen ja tuon tylsyyden pelon. Se kun on tasapainoista ja ns. tylsää niin elämästä puuttuu epäjohdonmukaisuutta, mikä on traumatisoituneille outoa. Kun on joutunut elämään stressaavassa ja turvattomassa ympäristössä, kaikki mikä luo turvaa tai tasaisuutta on myrkkyä. Se on epämiellyttävää ja tuntematonta. Eihän elämä niin pidä mennä. Pitää olla hullua vuoristorataa jatkuvasti, jotta voi tuntea olevansa elossa. Tunteiden pitää heittää joka toinen minuutti ja kaaos on ainoa oikea tapa elää. Uskon, että näin tämäkin persoona minussa haluaa elävänsä.

Ilarin kanssa koin selkeästi, että suuri osa mitä meidän yhteydessä oli niin oli illuusiota. Näimme toisessamme itsemme, sen rikkinäisyyden ja kaipuun yhteyteen. Me oltiin raakileita ja hullu tunnistaa hullun. Se samankaltaisuus sai kuvittelemaan suurempaa syytä kohtaamiselle ja uskottiin, että universumi on tämän järjestänyt. Vähintäänkin.

Olin dissossa eli poissa suurin osan ajasta ja tiedän, että jotkut persoonat syntyi tämän kohtaamisen myötä. On muutama osa, jotka ovat eri tavalla samaa mieltä siitä, että Ilari ja minä kuulutaan yhteen. Olemme toistemme puoliskoja ja minun aviomiehen valitseminen oli minun silkkaa tyhmyyttä ja vääräuskoisuutta. Koen, että nää osat jotenkin heijastavat lapsuuden traumoja ja osa ovat selkeästi nuorempia yksilöitä kuin mie. Tietynlainen mustavalkoisuus ja ehdottomuus näkyy teksteissä ja ajatuksissa. Ja se kuinka yksi ihminen voi kaikki tarpeet tyydyttää ja sellainen kuplaantuminen parisuhteeseen on idyllinä.

Ei mikään ihmissuhde voi täyttää koko elämän, se ei ole terveellistä. Ei voi olettaa, että kun on sen "oikean" kanssa niin elämä on aina onnellista ja auvoisaa. Jokaisessa suhteessa tulee ylä- ja alamäkiä, se on todellista elämää. Ei samankaltaisuus ole avain onneen vaan se, kuin osaa olla vuorovaikutuksessa toiseen, kuin osaa olla kiitollinen ja tyytyväinen, nähdä suhteen ne pienen pienet kullanhohtoiset hetket ja valita aina jokapäivä uudelleen ja uudelleen sen toisen kumppanikseen. Ei ole väliä minkälaisen ihmisen siihen viereen valitsee, jos ei ole arvostusta ja kunnioitusta toiseen, ei voi syntyä aitoa rakkautta ja kiintymystä. Pitää nähdä sen toisen todellisena ihmisenä ja hyväksyä tämän virheet ja iloita kumppanin hyvistä puolista. Jos se "oikea" pitää olla ihan kuin mie, niin miksi edes haluta toista siihen, miksei riitä et elää oman itseyden kanssa jos omat ominaisuudet ja ego kiinnostaa niin paljon? En näe, että ihminen pystyy kehittyä ja kasvaa jos kaikki menisi kuin elokuvissa. Tarvitsemme erilaisuutta, jotta voimme heijastaa siitä omat puutteemme ja kasvunpaikkamme.

Kävin dissoryhmissä katsomassa ja tämä on aika yleinen ongelma niille, joilla on DID ja parisuhde. Kaikki osat kiintyvät eri tavalla puolisoon, jos edes sietävät tämän. On niitä osia, jotka jumaloi tai pelkää, useimmiten lapsipersoonat. Sitten on ne, joille toinen on "ihan ok" eli neutraali. Sitten on ne, jotka hampain kynsin pitävät suhteesta kiinni eivätkä koskaan nää kumppanin virheet. Sekä on näitä, jotka vihaavat puolisoa yli kaiken ja haluavat muita suhteita tai kaipaavat vanhoihin menneisiin ihmisiin. Osa saattaa olla riippuvaisia, jotkut taas niin itsenäisiä, että ajattelevat olevansa parhaimmillaan kun elävät yksin ilman ketään. Nämä seikat ovat suuri haaste parisuhteelle tai oikeastaan mille vaan suhteelle, joita on DID-potilaan elämässä.

Onko näihin hoitoa? En ole päässyt itse terapiassa niin pitkälle, että osaisin antaa tähän vastauksia. Eikä oikeastaan muutkaan siellä dissoryhmässä. Mutta tää on aihe, joka elää vahvasti miun arjessa ja elämässä, joten jään tutkimaan ja havannoimaan. Luulen, että elämällä tämäkin selviää. Siitä on vaan kiinni, et miten jaksaa tän pyörityksen läpi.

Nostan hattua jokaiselle ihmiselle, joka jaksaa olla DID-ihmiselle tukena ja rinnalla läpi tän matkan. Se ei ole helppoa. Oon ikuisesti kiitollinen mun miehelle, kun hän jaksaa olla ymmärtäväinen ja kuuntelee jopa persoonien itkua toisen miehen perään. Se vaatii mittaamattoman paljon rakkautta ja viisautta. Se, jos jotain on miehisyyttä. Ja haluan valaa uskoa kanssakulkijoille, että kyllä me tästäkin selvitään. Me ollaan vahvoja, aina oltu ja tullaan aina olemaan. Tulkoon mikä myrsky vaan niin me selvitään siitä. Vaikka välillä kaadutaan pyllylleen niin silti me noustaan. Kyllä me tullaan itsemme pohjan alta nostettua <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos järjestelmälle

Harva meistä pystyy nyt olla kuulematta tai lukematta pandemian aiheuttamista häiriöistä ja vaikeuksista. Haluan olla olematta osaa sitä hy...