Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Läskit ei lähde itkemällä

Etsin reissun jälkeen kotiin tultua päiväkirjaani, huomasin sen olevan siin missä oon viimeksi sitä dissopäissäni sitä kirjoittanut ja...noh. puukottanut kynällä.
Pyrin siihen, että blogi on minun juttu, mutta välillä muut persoonatkin pääsevät ääneen, minun kertomana, itsensä toimesta tai limittäin, niinkuin postauksessa: "Kun netti ja positiivisuus yököttää". Ehkä tää blogi voi olla meidän. Osittain. 
Mutta asiaan. Jonkun minun muun persoonan kirjoittamaan tekstiin:

26.10.18
Vituttaa. Kaikki. Vitun paskaa koko elämä. Ja kaikkihan on paskaa. Vitun blogeja ja vitunällöttävää Lari Saarilaa(ei oikea nimi, turhaan Googletat). En ymmärrä mitä näät siin paskas. ÄLLÖTTÄVÄÄ
Ja läskit ei lähde itkemällä eikä vittuuntumalla. Joten lähe lenkille, pyöräile, kävele rappusia, älä kaihda liikkumista vaikka se tuntuu ihan paskalta läskikasalta. Sä luovutat jo siinä kun ajattelet ettei mistään tuu mitään. Ei tuukaan jos et tee paskaakaan. Sun läskit on eniten sun päässäs. Niistä kun pääset irti…

Viimeisimmät blogitekstit

Diagnoosin pelko

Yksin, ihmisten joukossa

Kahdeksannen kerran masentunut

Elämän värit ja niiden sävyt

Lääkkeiden aloittaminen ja vaikutusten pohdintaa

Matka jatkuu

Paskakasa hyvinvointi-kuorrutteella

Muutto=kaaos

Kyllä, olen pinnallinen

Seksuaalisuus ja oma arvo